Psykologin vastuusta

Olen päässyt opinnoissani siihen vaiheeseen, jossa valmistuminen siintää jossain, ei enää niin kaukaisessa tulevaisuudessa. Väkisinkin mieleen alkaa nousta kysymys siitä, mitä on olla ihan oikeasti psykologi. Ainakaan itselleni ei riitä ainoastaan ammatillisen osaamisen kehittäminen, vaan ammatti-identiteetti seurannee myös työn ulkopuolelle – psykologi on psykologi palkallisen työajan jälkeenkin. Tällöin täytyy miettiä paitsi sitä, millainen psykologi haluan työssäni olla, myös sitä, mikä on nimenomaan psykologina paikkani yhteiskunnassa?

Valitettavan usein olen viime aikoina törmännyt uutisten kautta sosiaalipsykologiasta tuttuun bystander-ilmiöön esimerkkinä joukkoliikenteessä ihmisten keskellä tapahtunut väkivalta. Sokea pappi pahoinpideltiin taannoin bussissa eikä kukaan tehnyt mitään auttaakseen, kun vastuu jakautui liian monelle. Psykologiliiton liittovaltuusto on hyväksyessään psykologien Pohjoismaiset ammattieettiset säännöt sisällyttänyt psykologin vastuuseen työn inhimillisen kärsimyksen vähentämisen ja ihmisten elinolosuhteiden parantamisen puolesta (Psykologi Ammattiekstra 2010). Psykologi ei siis voi olla yhteiskunnan sivustakatsoja. Psykologeja tarvitaan siellä missä on kärsimystä. Ehkä ihan kaikesta tehdystä työstä ei ilmaisen koulutuksen maassa tarvitse saada palkkaa, ehkä ulkomaan matkan voisi tehdä myös vapaaehtoistyön muodossa?

Mitä on psykologin vastuu ja miten sen voisi integroida osaksi ammatti-identiteettiä, ja mitä voisi tehdä kun on vielä opiskelija? Tällaisia asioita pohdin tänä syksynä ainejärjestömme Kompleksi-lehdessä (3/2014), jossa suuri osa tässä kirjoittamastani on julkaistu. Nämä pohdinnat saivat minut lähtemään mukaan PSV Stadin toimintaan. Halusin tehdä edes jotain. Olen ollut hyvin iloinen siitä, miten hyvin minut on otettu opiskelijana toimintaan mukaan, ja miten minunkin pienellä panoksellani vaikuttaa olevan merkitystä. Pienikin teko on kuitenkin tyhjää parempi. Ajattelen myös, että tällä tavoin voin jo opiskelijana alkaa muodostaa omaa tapaani vastuun kantamiseen ja tehdä sen luontevaksi osaksi tulevaa ammatillista toimintaa. On myös hienoa toimia yhdessä jo valmistuneiden, samoin ajattelevien psykologien kanssa.

Koen että PSV:n toiminta on monella tavalla arvokasta. Psykologeilla on todellinen mahdollisuus vaikuttaa erityisosaamisensa kautta. Vaikuttaminen ja vastuun kantaminen voi olla hyvin konkreettista toimintaa, esimerkiksi PSV:n erilaisten projektien ja vapaaehtoistyön kautta. Toisaalta asiaa voi ajatella myös toisesta näkökulmasta: Psykologeilla on paljon tietoa ja osaamista, jota voisimme yhä aktiivisemmin tuoda yhteiskunnassa esiin. Täten paitsi auttaisimme ympäristöä, myös tekisimme omalle ammattikunnallemme palveluksen tekemällä psykologisesta osaamisesta tarvittavampaa. PSV:kin voisi ottaa rohkeammin kantaa ympäristön hyvinvoinnin lisäämisen puolesta. Olisi myös ammattikuntamme etu, jos kukaan muukaan ei pitäisi psykologia sivustakatsojana.

Saara Haapanen,
psykologian opiskelija, PSV stadi