sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Huomenna olen onnellinen


Opiskelusyksy alkaa olla lopuillaan. Tekemistä on enemmän kuin riittävästi ja aikaa on liian vähän. Aamulla huomaa ajattelevansa, että illalla voi levätä ja unohtaa hetkeksi kaiken kiireen. Illalla juuri ennen nukahtamista huomaa ajattelevansa, että huomenna aion olla tehokkaampi kuin tänään. Päivä toisensa jälkeen samat ajatuskulut toistuvat: huomenna olen paremmalla tuulella, huomenna jaksan sitten tehdä enemmän asioita. Aikomukset eivät useinkaan ole huonoja, mutta ne jäävät aivan liian usein nimenomaan aikomuksiksi.

Olen yrittänyt opetella tekemään asioita silloin, kun niitä ei tarvitse tehdä kiireellä. Olen edistynyt tässä projektissani, mutta opiskelijan elämään viime hetken paniikki taitaa kuulua aika olennaisena osana. Tulen iloiseksi, kun huomaan tekeväni asioita kiinnostuneena ja syventyneenä ilman ajatusta, että minun kuuluisi olla tekemässä jotain ihan muuta. Eikä tämä koske vain opiskelua, vaan esimerkiksi ihmissuhteita. En tiedä, mitä tekisin ilman läheisiä ihmisiä, joiden kanssa tulee vietettyä hetkiä jolloin voin mielessäni todeta: olen onnellinen. Olen onnekas. Onnellisesta hetkestä tulee onnellisempi, kun sen jakaa toisen ihmisen kanssa. Ihan oikeasti.

Onnellisuus on vaikea asia. Kun ihmiseltä vaaditaan lähes epäinhimillistä suorituskykyä ja äärimmilleen venyvää joustavuutta, voi hetkessä eläminen olla vaikeaa. Onnellisuudesta tulee saavutus joka näkyy ulospäin. Mielessä on huominen, ensi viikko ja mahdollisesti monta tulevaa kuukautta. Mitä jos tapahtuukin jotain yllättävää?

Toivon, että kaikilla olisi näin joulun alla aikaa pysähtyä miettimään sitä, mikä minut tekee juuri nyt onnelliseksi. Tai vaihtoehtoisesti: mitä voisin tehdä elämässäni, jotta tuntisin itseni onnelliseksi?

Anniina Kuusela
Psykologian opiskelija
PSV Jyväskylä