Tulevien psykologien sosiaalinen vastuu

Tuoreet cortexlaiset, eli Tampereen psykologian fuksit, saivat tiistaina tietoähkyn psykologian alan ja yliopistomaailman järjestöistä. Perinteisissä syysbileissä esittäytyivät Psykologiliitto, Pirkanmaan Psykologiyhdistys, Suomen psykologian opiskelijain liitto, European Federation of Psychology Students' Associations, Tampereen yliopiston ylioppilaskunta – ja Psykologien Sosiaalinen Vastuu.

Koska ilta oli jo ollut fukseille pitkä ja tietoa tullut varmasti liikaakin, heräreltiin heitä PSV:n esittelyn aluksi pistämällä heidät ensiksi itse miettimään, mitä on sosiaalinen vastuu ja vastuullisuus. Saadaksemme samalla sisältöä tähän Tampereen paikallisyhdistyksen blogikirjoitukseen vastaukset pyydettiin kirjoittamaan ylös (kukaan ei innostunut piirtämään, vaikka siihenkin kannustettiin). Aikaa oli noin minuutti.

Mitä näille tuleville psykologeille sitten tuli mieleen sanaparista sosiaalinen vastuu? Vastauksissa useimmin mainittiin toisista huolehtiminen, erityisesti heikompien puolustaminen ja auttaminen sekä tasa-arvon edistäminen. Lisäksi ehdotettiin ihmisten tietämyksen lisäämistä mielenterveyden häiriöistä ja avun helposta saatavuudesta huolehtimista. Yhdessä lapussa todettiin: "Meillä tulevilla psykologeilla on tietynlainen velvollisuus / vastuu pitää ihmisten mielenterveydestä huolta." Hyviä pointteja kaikki, ja niitä asioita, joiden eteen PSV:kin työskentelee!

Itsekin cortexlaisena olen ylpeä fukseistamme, sillä vastausten määrä ja laatu yllätti minut positiivisesti! Mielestäni on hienoa, että heillä on jo opiskeluidensa alkutaipaleella ymmärrys siitä, kuinka vastuulliseen ammattiin he ovat opiskelemassa ja kuinka tärkeää on huolehtia toisista ihmisistä ja tasa-arvosta. Eikä sekään huono piirre ole, että jaksaa vielä pitkän päivän lopussa oikeasti hetkeksi syventyä pohtimaan, mitä on sosiaalinen vastuu, ja saa siitä jopa joitakin ajatuksia paperille. 

Mitä ajatuksia sosiaalinen vastuu sinussa herättää? 

Vastuuterveisin

Katri

Tampereen paikallisosasto 

PS. Tamperelaiset PSV:n toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita uusien iltaamme 10.10. Klo 18.30! Lisää infoa luvassa nettisivuille pian!

Ihmiseltä ihmiselle - eettisyys kiinnostaa opiskelijoita

Eettisyys on puhuttanut viime aikoina paljon niin sosiaalisessa mediassa kuin kahvihuonekeskusteluissa. Kolmen opiskeluvuoteni aikana olen havainnut opiskelijoiden kasvavaa kiinnostusta hyväntekeväisyyttä, eettisyyttä ja ekologisuutta kohtaan. Oli kyse sitten vapaaehtoistyöstä, lahjoituksista hyväntekeväisyyteen tai kasvissyöjäksi ryhtymisestä, opiskelijat ovat aktiivisia ja tiedonjanoisia tällä saralla. Vaikuttaa siltä, että kiinnostusta erilaista hyväntekeväisyyttä kohtaan olisi, mutta opiskelijat eivät aina tiedä miten kiinnostuksen saisi muunnettua teoiksi

Suomen Psykologian Opiskelijain Liitto (SPOL ry) on myös ottanut eettisyyden ja ekologisuuden entistä paremmin huomioon omassa toiminnassaan. Toimintasuunnitelmaamme on kirjattu myös pienimuotoinen ympäristösuunnitelma, joka sisältää niin reilun kaupan kahvin suosimista, kertakäyttöastioiden vähentämistä ja eettisten, aineettomien lahjojen antamista esimerkiksi vuosijuhlilla. Vaikka kyse on pienistä teoista ja askelista, niin pienistä puroista syntyy lopulta suuri joki. SPOL on myös jatkanut hyväksi koettua yhteistyötä PSV:n kanssa ja erilaisia yhteistyömuotoja kehitetään edelleen. Esimerkiksi suoranaisena hittinä on ollut PSV-kahvit tai muu PSV:n varainkeruu tapahtumiemme yhteydessä. Vaikka pienituloisia opiskelijoita olemmekin, niin muutama kolikko löytyy aina repun pohjalta hyvään tarkoitukseen.

SPOL on aloittanut tänä vuonna uutena projektina Vuoden opiskelijan palkitsemisen. Tarkoituksena on vuosittain valita upeiden opiskelijoidemme keskuudesta yksi opiskelija vuosittain vaihtuvan teeman puitteissa. Tänä vuonna pohdimme ensimmäistä teemaa ainejärjestöjen yhteisessä tapaamisessa huhtikuussa ja teemaksi valikoitui Ihmiseltä ihmiselle. Vaikka teema halutaan pitää melko avoimena, tänä vuonna haemme kuitenkin syksyllä opiskelijaa, joka olisi esimerkiksi tehnyt vapaaehtoistyötä tai ollut muuten vain avulias, pyyteetön ja oma ihana itsensä muita kohtaan. Odotammekin innolla, mitä kaikkia tarinoita pääsemme syksyllä lukemaan opiskelijoiden ehdottaessa toisiaan Vuoden opiskelijaksi!

Myös PSV ja sen toiminta on noussut enemmän opiskelijoiden tietoisuuteen ja siitä ollaan uteliaita, esimerkiksi paikallisryhmien tapahtumiin opiskelijat osallistuvat mielellään. Opiskelijat ovat käyneet kuuntelemassa vapaaehtoisten kokemuksia Turkin ja Libanonin hankkeista. Tapahtumissa kuulee paljon käytännönläheisestä työstä eettisyyden parissa ja myös sellaisista asioista, joita ei opinnoissa käydä juurikaan läpi. Erityisesti tänä vuonna alkanut kokeilu Siuntion vastaanottokeskuksessa on kiinnostanut opiskelijoita, ja on ollutkin hienoa, että myös me olemme saaneet mahdollisuuden lähteä tähän mukaan! Tällaisia tilaisuuksia kannattaa ehdottomasti mainostaa tuleville psykologeille yhä aktiivisemmin, koska vapaahetoistyön parissa me opiskelijat voisimme kokeilla siipiämme ihmisläheisessä työssä psykologiharjoittelua jännittäessämme. Juuri tällaisten hankkeiden ja vapaaehtoistoiminnan kautta voimme olla mukana antamassa oman panoksemme yhteisen hyvän eteen - ihmiseltä ihmiselle.

Emma Peltomaa

Puheenjohtaja

Suomen Psykologian Opiskelijain Liitto

PSV:n mielipidekirjoitus julkaistiin tänään Iltalehdessä

What to do with the need to help

Several thousand people are currently arriving as refugees in Finland and these people are in distress. This prompted Finnish Psychologists for Social Responsibility (FiPSR) to submit a proposal for the provision of psychosocial support services to refugees to the City of Helsinki.

With so many distressed people coming here it feels impossible to behave as if everything is as it was before, as if nothing has changed. There is an urgency and a pressure to “do something”, to respond. At the same time it is easy to feel overwhelmed by the magnitude of the task, by not knowing where to start and by efforts to join forces with existing organisations getting stuck in the quagmire of the excessive demands and overload they are facing.

Responses to previous crisis situations have taught us that the urge to “do something” easily finds expression in ill-considered actions that may serve the needs of “helpers” rather than those in distress. Presumably being a refugee means that one’s boundaries have been violated, often repeatedly. This calls for caution when reaching out to refugees.

Apart from prudent caution we may hold back because we feel daunted by the real and perceived barriers to reaching out. There are barriers within ourselves: introverts are probably disproportionally represented in the psychology profession, making it difficult for many of us to initiate contact. There are cultural differences, the lack of a shared spoken language, the practical restrictions that come with overcrowded facilities and people being in the centres temporarily, making it difficult to build trust. Many refugees are men and the majority of psychologists in this country are women; how do gender differences interlock with cultural factors and possibly complicate contact? 

Having helped to write the PSR proposal I think about ways to put the ideas that are on paper into practice. Focusing on the above-mentioned differences I soon feel like I am walking blindfolded in a swamp at night.

So to move away from the brink of paralysis and encourage myself I think of moments in my life when it was possible to connect with people even though the barriers initially felt insurmountable. In those moments my deepest motivation was an interest in the other and in the emerging process between us when fears, the pressure to reach some goal or achieve something did not clutter up the connection. These are the moments when being seen and heard displaces loneliness and isolation. And as I remember a space opens up within me; ideas begin to evolve and excitement grows. And I know that I have the skills, knowledge and experience to contribute meaningfully to the society I live in even though I, too am a newcomer here - like the refugees.    

Gudrun Kober

More about the author at:

www.psychologyhelsinki.fi 

Keitä kuuntelemme ja millä korvalla?

Elokuu palautti mieleen Koivukylän yhdyskuntatyön vaiheen työurallani. Toimin Vantaan terveyskeskuspsykologina kymmenen vuotta 1976-86. Toimen tarkoitukseksi oli määritelty yhteisötason ehkäisevän mielenterveystyö. Tein lastenneuvolatyötä ja olin Koivukylän yhdyskuntatyöhankkeen vetäjä.

Toimintaympäristö oli Vantaa, joka mielletään uusasujamistoksi, muutta jonka ensimmäisiä pysyviä asukkaita olivat 1100-1200-luvuilla Ruotsista tulleet siirtolaiset. Vantaa päätti 1960-luvulla osallistua yhteiskunnan suureen muutokseen rakentamalla maassamuuttajille asunnot. Vantaa teki aluerakennussopimukset rakennusliikkeiden kanssa ja niin alkoi taloja nousta. Koivukylä on suurimpia kompaktikaupunkiperiaatteella rakennettuja lähiöitä.

Perustyöryhmäksi Koivukylän yhdyskuntatyöhön kaupunki asetti terveyskeskuspsykologin terveysvirastosta (yhteisötason ehkäisevän mielenterveystyön vasuutetun eli minut), sosiaalityöntekijät sosiaalivirastosta ja perheneuvolasta sekä erityisnuorisotyöntekijän nuoristoimesta. Koivukylän yhdyskuntatyöllä oli oma toimisto Koivukylän Paimenentiellä. Siellä kävi lukuisia kotimaisia ja ulkomaisia vieraita tutustumassa työhön lähiössä. Yhdyskuntatyössä pyritään rikkomaan hallinnollisia rajoja, liikkumaan erilaisilla rajapinnoilla ja etsimään kumppanuutta julkisen sektorin sosiaalityön, kolmannen sektorin ja erilaisten organisoitumattomien kansalaisyhteiskunnan toimijoiden välillä.

PSV:ssä tekemisiämme suunniteltaessa ja arvioitaessa yhtenä teemana on, miten se edistää kuulluksi tulemista. Haluamme erityisesti kartoittaa niitä ryhmiä, joille yhteiskuntamme on kuuro.

Elokuussa 2015 Vantaan Mikkolan lähiöfestivaaleilla yhdyskuntatyötaustani ehkä nosti esiin kuulemisasioissa kaikki me, jotka asumme. Rakentamisessa liikkuivat isot rahat 1960-70 –luvuilla, jolloin lähiöitä rakennettiin. Edessä on 1,5 miljoonan lähiöasukkaan talojen korjausrakentamisurakka Suomen n 300-500 lähiössä. Sen kustannusarvioksi on asetettu jopa 50 miljardia euroa. Rakennusliikkeillä kiertää lähiöissä isot rahat. “Meillä on tulossa talon putkiremontti. Sen hinta olisi minun asunnossa 70 000 euroa. Miten minä siitä selviän?”, huokasi muuan Koivukylän asukas, tuttu jo yhdyskuntatyön ajoilta.


Mikkolan lähiöfestivaali pidettiin neljän purkutalon ryhmän tiloissa. Festivaalin jälken nämä talot muuttuivat NCC:n purku- ja rakennustyömaaksi.


Maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaan on kaavan vaikutukset “selvitettävä yhdyskuntarakenteeseen, rakennettuun ympäristöön, luontoon, maisemaan, liikenteen ja teknisen huollon järjestämiseen, talouteen, terveyteen ja turvallisuuteen, eri väestöryhmien toimintamahdollisuuksiin lähiympäristössä, sosiaalisiin oloihin ja kulttuuriin sekä muut kaavan merkittävät vaikutukset”. Samoin säädetään vuorovaikutuksesta kaavaa valmisteltaessa. Osallisilla on oltava mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun ja arvioidan sen vaikutuksia. Niinpä Vantaankin kaupunkisuunnitteluvirastossa on nyt vuorovaikutusasiantuntijan virka.


Vuorovaikutusasiantuntija Pia Tasanko keskustelemassa Mikkolan lähiöfestivaalin osallistujien kanssa.


Festivaalin aikana muistuivat mieleen monet asukkaita osallistavat ideat, joita yhdyskuntatyössä toteutimme. Kullakin työryhmän jäsenellä oli oma kummitalo, jossa seurasimme asumisen asettumista. Uusissa taloissa järjestimme ns rappuneuvonnat. Mentiin kaupungin palveluesitteiden kanssa rappuun kertomaan työstä palaaville alueen palveluista. Uudet naapurukset siinä saattoivat pysähtyä ja ensimmäisen kerran moikata toisiaan. Aluearkkitehdin kanssa järjestettiin maasto-oallistamistapahtuma. Mihin kohti puistoksi tulevaan plänttiin kannattaisi sen poikki kulkevat jalankulkupolut perustaa? Kun ihmiset tulivat töistä ja vaelsivat Koivukylän asemalta koteihinsa, he saivat ottaa kantaa puistoon nauhoilla merkitsemiemme polkujen linjauksiin.

Vantaan kaupungin työterveyshuolto halusi tehdä perhepäivähoitajien terveystarkastukset. Yhdyskuntatyön työryhmä järjesti asioita, että terveystarkastus saatettiin tehdä Koivukylässä, päiväkotien tiloissa. Sovimme, että perhepäivähoidon lapset saivat tulla siksi ajaksi päiväkotiin. Sepä olikin heille ihmetyksen päivä! “Hei, tuu kattoon, täällä on pienet vessat”, hihkaisi muuan pieni vierailija.

Mikkolan lähiöfestivaaleillakin esiteltiin monenmoisia osallistamisen keinoja. Useimmat tuntuivat tutuilta. Silti jäi mieleen, että korjausrakentamisen suuren urakan edessä ei ehkä mielletä remonttien ja uudistamisen maksamiseen osallisten kuulemista ja osallistamista.


Mikkolan lähiöfestivaalilla koottiin monin tavoin ihmisten mielipiteitä lähiöasumisen kehittämisestä.

Kuulemmeko lähiöiden asukkaita? Miten tietoisia he ovat kokonaiskuviosta? Miten tunnistaa lähiöiden sisäisiä mikrotodellisuuksia? Tarvitaan lähiöpoliittinen ohjelma.

Kuunteleminen ja vuorovaikutus muokkaa identiteettiä. Koskaan ei ole liian myöhäistä saada hyvää asuinympäristöä, korjata mielikuviaan lähiöasumisesta. Mikkolan festivaalilla kerrottiin, että lähiörakentaminen oli huima suoritus suomalaiselta yhteiskunnalta. Ihmiset saivat isot asunnot, lapset omat huoneensa, valoa läpitalon rakennetuissa huoneistoissa, uutta kodin varustetasoa. Nykyään lähiötaloja nimitetään MOMOiksi, modest & modern –arkkitehtuuriksi. MOMOjen palveluverkostokin voi saada uutta vetovoimaa, kuten Mikkolan kouluissa. “Meillä kasvatetaan lapsia, jotka jo pienestä pitäen tottuvat toimimaan eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa. Heille kehittyy kulttuuriälyä”, kertoi rehtori Merja Kuokka.


Sirkku Kivistö

Viisaita säkeitä 1800-luvun lopulta

Me PSV-Tampereen aktiivit tapasimme Eino Leinon päivänä 6.7. hieman epävirallisemmissa merkeissä ja kävimme kevään työn vastapainoksi jäätelöllä. Päivä oli kaunis, ja vielä kauniimmaksi sen teki yhden meistä ulkoa lausuma säkeistö Eino Leinon Hymyilevä Apollo -runosta. Tunnelmaltaan tuo kyseinen 7. säkeistö tästä pitkästä runosta (yhteensä 33 säkeistöä) sopi hienosti siihen hetkeen, ja se käy myös jaettavaksi blogilukijan kanssa. Seuraavassa siis säkeistö 7 ja lisäksi myös säkeistöt 8 ja 9, joiden myötä PSV-Tampere toivottaa leppoisaa ja toivontäyteistä kesää!

Ei paha ole kenkään ihminen,

vaan toinen on heikompi toista.

Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,

vaikk' ei aina esille loista.

Kas, hymy jo puoli on hyvettä

ja itkeä ei voi ilkeä;

miss' ihmiset tuntevat tuntehin,

siellä lähell' on Jumalakin.

Oi, antaos, Herra sa auringon,

mulle armosi kultaiset kielet,

niin soittaisin laulua sovinnon,

ett' yhtehen sais eri mielet.

Ei tuomitse se, joka ymmärtää.

Mut laulukin syömiä selittää

ja ihmiset toistansa lähemmä vie.

Sen kautta käy Jumalan tie.

Oi, onnellinen, joka herättää

niitä voimia hyviä voisi!

Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,

niin ette niin kovat oisi!

Miks emme me kaikki yhtyä vois?

Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.

Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!

Niin suuri, suuri on maa.

                      Eino Leino, Hymyilevä Apollo

Tiina Marjamäki & PSV-Tampere

Hätäapua eettiseen päätöksentekoon

Työssäni minulta kysytään usein, miten voisi testata jossakin tilanteessa, onko päätös eettinen. Moni johtaja ja esimies haluaa kantaa vastuunsa ja varmistaa, että osaisi nopeasti arvioida päätöksen kestävyyden, jotta välttyisi päätösten pyörtämiseltä ja kenties muiltakin harmeilta.

Jyväskylän yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan haasteena suomalaisille esimiehille on eettisen dilemman tunnistaminen. Niitä päätöksentekotilanteita, joissa pitäisi arvioida, mikä on mahdollisista vaihtoehdoista joko eettisesti kestävin tai vähiten epäeettinen, ei tunnisteta, minkä vuoksi eettinen arviointi ei myöskään käynnisty. Kuudesosa esimiehistä ei ole koskaan tunnistanut työssään eettistä dilemmaa ja moni useampi vain hyvin harvoin. On yhdentekevää, miten hyvin osataan ratkoa eettisesti hankalia tilanteita, jos niitä ei ensinkään huomata.

Samaan aikaan kuitenkin suurin osa esimiehistä ja johtajista tunnistaa ainakin osan vastaan tulevista eettisistä dilemmoista. Uskon, että näiden tunnistusten kautta käytävät keskustelut johtavat ajan kanssa siihen, että yhä useammin on mahdollista hyödyntää suomalaisten esimiesten kokemukseni mukaan hyvää päätöksentekoosaamista. Kerran tunnistettu dilemma harjaannuttaa tunnistamaan yhä uusia kysymyksiä ja parantaa kerta kerralta havaintoherkkyyttä.

Kun päätöksentekoprosessi on edennyt siihen pisteeseen, että pöydällä on erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja, voidaan niitä testata mm. seuraavien kysymysten avulla:
1. Onko tämä oikein?
2. Jos toimin näin, toiminko lakien ja organisaatiomme eettisten periaatteiden sekä muiden prinsiippien mukaisesti?
3. Miten joku kunnioittamani henkilö kommentoisi päätöstäni?
4. Miltä tämä kuulostaisi iltauutisissa? Tai lööpissä?

Harjoitus tekee mestarin.

Erika Heiskanen