Lomalaisen hajatelmia vastuun kantamisesta

Vastuun kantaminen tuntuu joskus raskaalta, joskus kevyeltä, milloin miltäkin. Eri asioista tekee mieli ottaa vastuuta eri tavoin ja itselle tärkeistä asioista enemmän vastuuta kuin itselle vähemmän tärkeistä asioista.

Lomalla huomaan miettiväni, että jaksanko kävellä muutama sata metriä edemmäs, jotta pääsen pieneen(!) luomu(!)kauppaan supermarketin sijaan. Tottakai jaksan. Pienistä, jatkuvista valinnoistahan tämä maailma rakentuu. Sitten mieleen putkahtaa supermarketin kassan työsuhteen pysyvyys ja toivon, että moni käy sielläkin ostoksilla. Supermarketeistakin löytyy nykyään laaja valikoima vastuullisesti tuotettuja elintarvikkeita. Sekin on totta, että suurten markettien valikoimiin vaikuttamalla (valikoivalla ostamisella) vaikuttaa ehkä vielä voimakkaammin, kuin pienen kaupan asiakkaana.

Joskus on niinkin, että itselle hyvinkin tärkeistä asioista ei jaksa ottaa vastuuta juuri ollenkaan. Tämä on stereotyyppinen oletus, mutta ehkä siinä on vielä jotakin perää, että meille psykologeille yksi haastavimpia taiteenlajeja on vastuun kantaminen omasta hyvinvoinnista. Olenko minä itselleni tärkeä? Kannanko vastuuta itsestäni?

Joku viisas, jonka nimestä minulla ei juuri nyt ole hajuakaan, on todennut, että arvoja ja motivaation lähteitä on vaikea muuttaa, mutta niiden soveltamista voi muokata huomattavasti helpommin. Pitäisikö sitten nojata siihen ajatukseen, että itsestä täytyy pitää huolta, jotta jaksaa tehdä työnsä hyvin? Ei tunnu hyvältä. Ei. Kuulostaa ikävästi marttyyriydeltä. Eikä marttyyrin roolissa viihtyviä jaksa kukaan katsella.

Lomapäivän löysät assosiaatiot purskauttavat poppisbiisin soimaan päässäni: "If you get what you want, but not what you need...". Taiteilijan nimestä ei havaintoa. Olisiko vielä syytä miettiä, mikä oikeasti tuo itselle hyvinvointia, ettei tulisi suorittaneeksi sitäkin, kympin tyttönä. Ehkä mietin sitä joskus toiste. Katse ja ajatus karkailee ympäröivään maisemaan, taidan tarvita sitä nyt.

Toivotan sinulle tarvitsemasikaltaista kesää,
Erika

Onnellisuuden tavoittelusta ja vastuullisuudesta

Maailman menosta huolestuneena ihmisenä tulee usein murehtimalla aiheutettua mielipahaa sekä itselleen että muille. Suomessa meistä moni voi olla tyytyväinen turvalliseen ja yltäkylläiseen elämäänsä. Silti täälläkin lähes tuhat ihmistä riisti viime vuonne henkensä, yli sata kuoli henkirikoksen uhrina, alkoholi on yksi työikäisten miesten yleisimmistä kuolinsyistä, talousnäkymät ovat synkät ja ilmastonmuutoskin uhkaa. Kurjuutta on kuitenkin useisiin muihin maihin verrattuna niin vähän, ettei suurin osa suomalaisista sitä välttämättä joudu ainakaan päivittäin näkemään. Kerjäläisetkin täytyy tuoda ulkomailta asti. Kurjaa oloa muiden kärsimysten vuoksi joutuu siis tuntemaan lähinnä silloin, kun sitä tieten tahtoen itselleen aiheuttaa.



Ihmisen elämään kuuluu monenlaisia tunteita ja vaihtelevia mielialoja, jotka olemme tottuneet luokittelemaan myönteisiin ja kielteisiin, toivottuihin ja epätoivottuihin. Erityisesti onnellisuutta pidetään tavoittelemisen arvoisena. Onnelliset ihmiset ovatkin menestyviä sekä työssä että ihmissuhteissa ja elävät pidempään ja terveempinä. Kaikenlaista kurjaa oloa halutaan luonnollisesti mahdollisuuksien mukaan välttää, sillä ei tunnu hyvältä olla surullinen tai vihainen. Monen mielestä kielteiset tunteet eivät ole toivottu vieras edes julkisessa keskustelussa: Pääministeri Jyrki Katainen moitti suomalaisia liiasta kielteisyydestä ja moni ääni liittyi samaan kuoroon. Kannattaisiko meidän siis jättää epäkohdat omaan arvoonsa ja vain opetella olemaan positiivisempia?

Tässä tietysti herää kysymyksiä vastuullisuudesta ja, mutta jos unohdetaan hetkeksi vastuullisuus ja yhteisen edun tavoitteleminen, onko itsekäs onnellisuuden tavoittelu yksilönkään kannalta järkevää? Mauss, Tamir, Anderson ja Savino ovat tutkineet, millaisia vaikutuksia onnellisuuden tavoittelulla on sen saavuttamiseen. Tulokset olivat yllättäviä: mitä korkeammalle ihmiset arvostivat onnellisuutta, sitä onnettomampia ja yksinäisempiä he olivat. John Stuart Millin lausahduksessa ”Vain ne ovat onnellisia, joiden mieli on kiintynyt muuhun kuin omaan onneen”, näyttäisi näin ollen olevan perää. Tätä tukee myös se tutkittukin tosiasia, että vapaaehtoistyössä toimiminen tekee ihmisistä onnellisempia.

Toisaalta myös alakuloisuus saattaa joissain tilanteissa ollakin hyödyllistä. Australialainen sosiaalipsykologi Joe Forgas on tutkinut mielialan vaikutuksia ajatteluun ja toimintaan. Monissa tilanteissa kielteinen mieliala näyttäisi parantavan muistia, vähentävän harhaanjohtaviin ennakkokäsityksiin takertumista ja herkkäuskoisuutta. Alakuloisena ihmiset ovat myös monissa tilanteissa kohteliaampia ja oikeudenmukaisempia. Forgasin mukaan myönteinen mieliala näyttäisi lisäävän aikaisempaan tietoon ja ennakkokäsityksiin nojaamista, mikä onkin turvallisessa ympäristössä useimmiten hyödyllistä. Kielteinen mieliala puolestaan vähentää aiempaan tietoon turvautumista, ja siksi esimerkiksi stereotypiat menettävät merkitystään. Apeana ajattelutyyli siis muuttuu tarkkaavaisemmaksi ja joustavammaksi, mikä mahdollistaa tilanteen arvioimisen useammista eri näkökulmista.



Onnellisuuden ja jatkuvan hyväntuulisuuden tavoittelun unohtaminen voikin olla paitsi vastuullista, myös helpoin tie omaan hyvinvointiin.


PSV-Tampereen aktiivit



Lähteet:

Borgonovi, F. (2008). Doing well by doing good. The relationship between formal volunteering and self-reported health and happiness. Social Science & Medicine, 66, 2321–2334.

Gruber, J., Mauss, I. B., & Tamir, M. (2011). A dark side of happiness? How, when, and why happiness is not always good. Perspectives on Psychological Science, 6, 222–233.

Lyubomirsky, S., King, L., & Diener, E. (2005). The benefits of frequent positive affect: Does happiness lead to success? Psychological Bulletin, 131, 803–855.

Mauss, I.B., Savino, N.S., Anderson, C.L., Weisbuch, M. Tamir, M., &  Laudenslager, M.L. (2012). The Pursuit of Happiness can be lonely. Emotion, 12, 908-912.

Mauss, I. B., Tamir, M., Anderson. C. L., & Savino, N. S. (2011). Can seeking happiness make people unhappy? Paradoxical effects of valuing happiness. Emotion, 11, 807–815.

Rantala, J. (2014). Katainen ideapajan jälkeen: Meillä on liian kielteinen ilmapiiri. [verkkolehti]. Yle uutiset. Helsinki: Yleisradio Oy. [viitattu 27.3.2014]. Saatavissa: http://yle.fi/uutiset/katainen_ideapajan_jalkeen_meilla_on_liian_kielteinen_ilmapiiri/7028845

Suomen virallinen tilasto (STV). (2012). Kuolemansyyt vuonna 2012. [verkkojulkaisu]. Kuolemansyyt. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 27.3.2014]. Saatavissa: http://www.stat.fi/til/ksyyt/2012/ksyyt_2012_2013-12-30_kat_001_fi.html

Huomenna olen onnellinen

Opiskelusyksy alkaa olla lopuillaan. Tekemistä on enemmän kuin riittävästi ja aikaa on liian vähän. Aamulla huomaa ajattelevansa, että illalla voi levätä ja unohtaa hetkeksi kaiken kiireen. Illalla juuri ennen nukahtamista huomaa ajattelevansa, että huomenna aion olla tehokkaampi kuin tänään. Päivä toisensa jälkeen samat ajatuskulut toistuvat: huomenna olen paremmalla tuulella, huomenna jaksan sitten tehdä enemmän asioita. Aikomukset eivät useinkaan ole huonoja, mutta ne jäävät aivan liian usein nimenomaan aikomuksiksi.

Olen yrittänyt opetella tekemään asioita silloin, kun niitä ei tarvitse tehdä kiireellä. Olen edistynyt tässä projektissani, mutta opiskelijan elämään viime hetken paniikki taitaa kuulua aika olennaisena osana. Tulen iloiseksi, kun huomaan tekeväni asioita kiinnostuneena ja syventyneenä ilman ajatusta, että minun kuuluisi olla tekemässä jotain ihan muuta. Eikä tämä koske vain opiskelua, vaan esimerkiksi ihmissuhteita. En tiedä, mitä tekisin ilman läheisiä ihmisiä, joiden kanssa tulee vietettyä hetkiä jolloin voin mielessäni todeta: olen onnellinen. Olen onnekas. Onnellisesta hetkestä tulee onnellisempi, kun sen jakaa toisen ihmisen kanssa. Ihan oikeasti.

Onnellisuus on vaikea asia. Kun ihmiseltä vaaditaan lähes epäinhimillistä suorituskykyä ja äärimmilleen venyvää joustavuutta, voi hetkessä eläminen olla vaikeaa. Onnellisuudesta tulee saavutus joka näkyy ulospäin. Mielessä on huominen, ensi viikko ja mahdollisesti monta tulevaa kuukautta. Mitä jos tapahtuukin jotain yllättävää?

Toivon, että kaikilla olisi näin joulun alla aikaa pysähtyä miettimään sitä, mikä minut tekee juuri nyt onnelliseksi. Tai vaihtoehtoisesti: mitä voisin tehdä elämässäni, jotta tuntisin itseni onnelliseksi?

Anniina Kuusela

Psykologian opiskelija

PSV Jyväskylä