torstai 25. syyskuuta 2014

Hyvä, paha vastuu


Tehdäänpä pieni harjoitus. Minkälaisia ajatuksia ja tunteita sana ”vastuu” herättää sinussa?
Ylevimmissä mielissä tietysti syntyy heti yhteyksiä lähimmäisen rakkauteen, kollektiiviseen etuun ja heikommista huolehtimiseen. Kuitenkin arkikokemukseni perusteella (ja myönnettäköön, myös omalla kohdallani), kyseinen sana saa usein aikaan varsin negatiivisesti värittyneitä mielikuvia. Sivistyssanakirjakin sen kertoo: Velvollisuus vastata jostakin. Raskas vastuu. Välttää vastuuta. Jokainen on vastuussa teoistaan. Saattaa joku vastuuseen ilkityöstä. Kuinka moni meistä on istunut kokouksessa, jossa kukaan ei vapaaehtoisesti ilmoittaudu ottamaan vastuulleen tiettyä tehtävää, vaikka se veisi vain muutaman minuutin? Synonyymisanakirja jatkaa samalla linjalla: kontto, taakka, velvollisuus, in charge, rasite. Kukapa ei hihkuisi innosta saada kantaa vastuunsa, tuon painavan taakan?
Jos silti jatkaa harjoitusta pidemmälle, pääsee toivottavasti yli pahimmista patoumista ja katkerista kokousmuistoista. Myöntää, että vastuutehtävissä voi vaikuttaa, vastuun antaminen tarkoittaa samalla myös luottamusta ja työhön liittyvien vastuullisuusohjeiden on tarkoitus suojella. Miksei mentäisi vielä pidemmälle ja todettaisi vastuun olevan itse asiassa aika positiivinen asia, sellainen, mitä meidän kaikkien pitäisi haluta? Psykologeina kannustamme vanhempia antamaan lapsilleen vastuuta pienissä tehtävissä, sillä tällainen luottamuksen osoitus voi saada lapsen iloisesti sitoutumaan toimintaan ja ylpeäksi kyvyistään. Tiedämme myös, että kyky vaikuttaa omaan työhön ja siten siis vastuu sopivassa määrin lisää työhyvinvointia ja työhön sitoutumista. Painotamme sitä, kuinka ottamalla vastuuta omasta hyvinvoinnista voi itse lisätä onnellisuuttaan. Listan edetessä vastuu ei enää kuulostakaan niin ankealta velvollisuudelta vaan pikemminkin mahdollisuudelta.
Sirkun kirjoittaman edellisen blogitekstin innoittamana kannustan kaikkia tekemään ajatustyötä uudenlaisen suhtautumisen löytämiseksi arjen pakertamiseen. Ainakaan minun harteillani ei enää paina niin ikävä ja rasittava kivisäkki, vaan pikemminkin eväsreppu täynnä intoa ja uskoa vaikutusmahdollisuuksiini.


Tiina Marjamäki
PSV-Tampere

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti